Elimäen Puustelli ry on perustettu Elimäellä joulukuussa 1988. Yhdistyksellä on kaksi toimipistettä ja ne sijaitsevat Elimäen kirkonkylällä ja Korian taajamassa. Yhdistys aloitti toimintansa n. 8 000 asukkaan Elimäen kunnassa. Vuonna 2009 toiminta-alue laajeni noin 85 000 asukaspohjaiseen Kouvolan kaupunkiin. Yhdistyksen henkilöjäsen määrä on tällä hetkellä yli 100 henkilöä ja muutama yhdistysjäsen.
Yhdistyksellä on tavoitteena toimia ikääntyvän väestön fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi tuottamalla ympärivuorokautista palveluasumista ja senioriasumista. Yhdistys tuottaa myös ruoka- ja kuntoutuspalveluja kaikenikäisille.
Palvelujen tuottamiseen liittyvinä arvoina ovat tasa-arvoisuus, yksilöllisyys ja asiakaslähtöisyys, turvallisuus, ammatillisuus ja työyhteisön huomioonottaminen.